Kirjoituksia ohjelmistotestauksen suunnittelusta ja johtamisesta.
Näkökulmana:
Edellisessä postauksessa kerroin testauksen resurssien suunnittelusta. Osa 2/11: Hyväksymistestauksen resurssisuunnitelma
Nyt luomme esimerkkiprojektille testauskalenterin, eli suunnitelman siitä, mitä tehdään ja koska.
Lähtökohta:
Kalenterista puuttuu vielä tässä vaiheessa useampiakin tekemisiä. Kalenteri täydentyy tulevissa jaksoissa.
Kalenterikutsut liiketoiminnan henkilöille tulee tehdä vähintään kuukausi etukäteen, muuten kalenterit alkavat täyttyä muilla aktiviteeteilla. Tämä tarkoittaa, että suunnitelmankin teko tulee aloittaa hyvissä ajoin.
Hyväksymistestauksen suoritus laadukkaasti aikataulussa on liiketoiminnalle kriittisten projektien onnistumisen kulmakivi. Kick off -tilaisuudessa myyt suunnitelmasi hyväksymistestaukseen osallistuville. Jos suunnitelman myynnin jättää tekemättä, tapahtuu seuraavaa:
Vaikka kaikilla on koko ajan kiire, on tärkeää löytää pari tuntia kommunikoinnille.
Ennen hyväksymistestauksen aloitusta on hyvä tehdä ns. Smoke test. Tarkoitus on varmistaa, että meillä on aidosti valmius aloittaa hyväksymistestaus.
Tehokkaimmat testauspäivät ovat usein tiistai, torstai ja perjantain aamupäivä.
Jotta testaus lähtee tehokkaasti käyntiin, niin aloituksen pitää olla vahva
Varmista, että jokainen testaaja työskentelee tehokkaasti. Varsinkin, jos testaus näyttää edistyvän hyvin, niin älä tuudittaudu hyvään oloon. Löydösten tehokas käsittely on niin tärkeää, että siitä on tulossa ihan oma kirjoitus.
Viimeisten testien saaminen valmiiksi vaatii kovasti töitä testauspäälliköltä. Miten saada oikeat virheet korjatuksi, jotta testit saadaan suoritettua loppuun. On kuin kokoaisi isoa tilkkutäkkiä.
Koska tämä on tiedossa, testauskalenterin suunnittelussa kannattaa jo varautua loppukiriin. Jos tarkasti katsot alla olevaa kuvaa niin huomaat, että kalenteriin on jätetty 1-2 varapäivää.
Tärkeää: Varmista, että testauspäälliköllä on riittävästi aikaa johtamiseen. Ei yhtään ylimääräistä palaveria, koska testauksen johtamiseen pitää panostaa.
Yksinkertaistin esimerkkiä, jotta idea tulisi paremmin esille. Seuraavissa osissa kalenteri täydentyy. Käsittelen esimerkiksi koulutusta testaukseen, käyttöönottoharjoitusta, laatuporttia…