Olen ollut yrittäjänä 17 vuotta. Ja kuten normaalistikin, yrittäminen on iso osa elämää. Työn ja vapaa-ajan raja on aika hämärä. Varsinkin niinä päivinä, kun jää töihin kotitoimistolle.
Vuosien varrella olen alkanut tuntemaan itseäni paremmin. Jotta stressi ei iske, tarvitsee minun muistaa kolme asiaa:
Tässä hieman minun menetelmiäni, kuinka yritän pitää mieltä terveenä.
Meillä on 5-vuotias Eino-Westie, joka on liikuttava otus. Työpäiväni alkaa normaalisti seuraavalla tavalla. Aloitan työt viimeistään klo 07:00. Teen puolisen tuntia töitä.
Puoli kahdeksalta Eino kömpii työhuoneeseen ja tökkäsee minua jalkaan. Ihan uskomattoman tarkka ajantaju koirallamme. Lähdemme puoleksi tunniksi metsään kävelemään. Kävelyn aikana hahmottelen päivän tekemiset. Puoli tuntia pohdiskelua, ilman tietokonetta ja kännykkää.
Usein käytän Einon myös iltalenkillä, kävelemme 1½ tuntia. Olen ottanut tavakseni ottaa iltalenkille jonkun asian pohdittavaksi. Esimerkiksi, tämän postauksen idean ja sisällön sain keskiviikkoillan lenkillä.
Webinaarit toimivat hienosti kuunnelmina. Kun muuten en oikein malta keskittyä kuuntelemaan, niin koiran kanssa lenkillä se onnistuu. On tullut kuunneltua kymmeniä webinaareja.
Perjantai-iltaisin kahdeksasta kymppiin tulee Ylex:ltä Parasta Ennen -ohjelma. Kaksi tuntia 90-luvun musiikkia Matti Airaksisen isännöimänä.
Perjantai-iltaisin kahdeksalta lähdemme Einon kanssa ”Parasta Ennen -kävelylle”. Kuulokkeet korville ja ysäri soimaan. Irtiotto työstä onnistuu helposti, sillä ysärin jyystö vie työasiat pois mielestä.
Mikä Hitti kisa on pakko kuulla ja ihmetellä miten ysäristit voi tietää parista soinnusta oikean biisin. Ja välillä voi jännittää, onko nimimerkki Öden Scooter-toive tullut valituksi. Vai vetikö ”Raaka-Arska” pidemmän korren.
Joskushan perjantai-illaksi tulee muuta tekemistä. Onneksi Yle Areenasta voi ”Parasta Ennen -kävelyn” tehdä myös lauantaina. Ei ole pariin vuoteen jäänyt yhtään ohjelmaa väliin.
Alkukesästä on välillä olo kuin sähköjäniksellä. Loma lähestyy, ja kaikki pitää saada valmiiksi. Mutta on tullut aika monta kertaa todistettua, että moniajo ei ole tehokasta. Voit tehdä montaa asiaa yhtä aikaa, mutta valmista tulee harvakseltaan. Työpäivän jälkeen on paljon virkeämpi olo, jos on saanut keskittyä tekemään oikeita asioita. Toisaalta taas moniajopäivän jälkeen on ihan poikki. Onneksi iltariehunnat Einon kanssa virkistää mielen. Westien omistajat tietävät, mitä tarkoitan.