Järjestämme Korson Leijonien kanssa perinteisen Myräkkä -tapahtuman. Ideana on järjestää Iloinen Päivä Perheille. Odotamme noin 500 lasta ja nuorta saapuvan tapahtumaan vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa. Tapahtuman koko on kasvatettu tänä vuonna MegaMyräkäksi. Vapaaehtoisia on lähes sata, mutta projektitiimi koostuu 26 Leijonasta.
En malta olla kummastelematta, kuinka nämä 26 herrasmiestä voivat sitoutua johonkin projektiin niin antaumuksella. Huomioiden, että kukaan heistä ei saa mitään korvausta tekemisestään. Siis rahallista korvausta. Hyvän mielen hyvästä työstä toki jokainen saa. Me muistamme aina kiittää toisiamme. Tässä projektissa projektipäällikön hommana on varmistaa, että jokainen tietää mitä tehdä. Ja katsoa, etteivät ahkerimmat kaverit ota liikaa hommia itselleen. Kuulostaa aika kadehdittavalta tilanteelta moniin työelämän projekteihin verrattuna.
Jos mietitään mitkä asiat kuvaavat projektitiimiämme, niin he ovat henkilöitä:
Eli aika lailla unelmajoukkue tekemään haastavaa projektia.
Toimimme aika epämuodollisesti. Ajatuksena on tehdä projektia ja nauttia tekemisestä. Mutta vastuut on jaettu selkeästi. Projekti pilkottu viiteen vastuualueeseen ja jokaiselle näistä merkattu vastuuhenkilö. Minun vastuullani on markkinointi ja viestintä. Lisäksi tuen ProjectTOP ohjelmiston käytössä henkilöitä.
Olemme vuosien varrella oppineet tämän: On vaikeaa tehdä, jos et tiedä, että pitäisi tehdä. Yksi pahimmista motivaation laskijoista on moittia henkilöitä tekemättömästä työstä, jos henkilö ei edes tiennyt tuollaisen tehtävän olevan hänen työlistallaan. Muistamme aina auttaa kaveria, kun apua tarvitaan. Ja uskallamme pyytää apua, jos olemme sitä vailla. Ja vaikka leijonat koostuvat keski-ikäisistä ja vanhemmista miehistä, niin hienosti ovat ottaneet projektityön välineet käyttöönsä.
Megamyräkän sivut löytyvät täällä: MegaMyräkkä